Palaset olivatkin etupäässä pyöreitä, mikä sinänsä oli sääli. Yritys oli kova etsiä tuolille jotain muotoa, joka poikkeaisi pyöreästä, mutta enimmäkseen yritykseksi se jäi. Ensin tuolini oli vähänkuin keinuva, mutta sittemmin muokkasin siitä enemmän puistonpenkkimäisen. Järjen ääntä olisi taas tarvittu, sillä nyt kun tuolia katsoo, alkaa silmissä ja korvissa soida ja välkkyä punainen summeri. Miksi se on niin matala? Eihän kukaan nyt halua maassa istua. Jos kyseinen tuoli toteutettaisiin oikeassa todellisuudessa, ihmiset joutuisivat mönkimään sekä tuoliin että tuolista, mikä olisikin sitten äärettömän rumaa ja epäergonomista. Alla muutama kuva tuolista. Mietippä itsesi tuohon mönkimään ja tunne epäonnistumiseni syvällä sydämessäni. Älä kuitenkaan käännä puukkoa haavassa kommentoimalla anonyyminä: "No ompa peijakkaan ruma tuali!!111!!!"
Tässä muutama kuva tuolistani siis maalaamattomana, paitsi yksi pala jo maalattu koska unohdin kuvaushommat. Kuvasta näkeekin tuolin yllättävän värimaailman, eli siniharmaan, joka harvoin esiintyy töissäni tai pukeutumisessani. Kuitenkin tuntuu hyvältä, koska olin selkeä edelläkävijä. Olin nimittäin saanut jo tuolini valmiiksi, kun huomasin olevani selkeä tyyli-ikoni ja imitoinnin kohde, sillä Elmeri Aukeala vieressäni maalasi tuoliaan aivan samalla teemalla.
Tuoliin tuli erilaisia sinisen ja harmaan sävyjä, ja minulla menikin sitten pari tuntia sotkotellessa sinistä, harmaata ja valkoista sekaisin oikeissa suhteissa. Maalaaminen oli tarkkaa puuhaa, mutta sain tuolista omaa silmää miellyttävän ja rauhallisen värisen.
Tuolin värimaailmaa pitikin sitten katsella vähän pitempään, sillä tehtävänä oli piirtää sisustussuunnitelma huoneeseen ikäänkuin tämän tuolin ympärille. Minä, johtuen erityisen vaikeasta luonteestani, ajattelin taas mennä vaikeinta kautta ja siirtää tuolin pyöreää muotoa seinään, mikä aiheuttikin sen, että istuin noin kolme oppituntia tuijotellen paperia ja kuunnellen vierustoverini mielenkiintoisia juttuja esimerkiksi hänen ystävänsä vuoden ysikolme mersusta. Minua kun ovat nuo autot aina niin kovasti kiinnostaneet, että näitä juttuja voisin kuunnella vaikka viisi vuotta. (vitsi tsoukki läppä).
No, pääsinkin sitten alkuun kun sain vähän neuvoja. Tuli viinilasit ja kirjahyllyt kaikki piirreltyä ja diagnosoitua vakavanlainen perspektiiviongelma itselläni, vaikken edes käyttänyt oireet.fi, jonne yleensä suuntaan tekemään nettidiagnooseja omista sairauksistani. Itse kun en ole kova kynänikkari ja piirtopete kaksiulotteisestikaan, niin siinä jo meneekin sormet solmuun kun kuvan pitää olla 3D. Tämä oli siis todella haastavaa, mielestäni kurssin haastavin työ.
Enempää en voikkaan tästä projektista vielä kertoa, sillä se on kesken, eikä minulla ole siitä edes kuvaa. Toivottavasti ehdin tehdä sen valmiiksi jossain välissä, iih jännittää kun ope huutaa kääk. Vitsi oli taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti